100 päivän palautusoikeus
Miss Maryn garderobi – alusasuja iloiselta 80-luvulta
Keneltäkään tuskin jäi 80-luvulla huomaamatta, mikä oli muodissa: valtavat olkatoppaukset, hiihtarit, neonvärit ja pörröiset permanentit. Mutta millaisia olivat alusasut? Näkyikö aikakauden leima niissä yhtä vahvana kuin muussa muodissa? Olemme selailleet vanhoja kuvastoja ja löytäneet kaikenlaista froteepikkuhousuista Minusbyst-asuihin. Lähde sinäkin kuvien siivittämälle aikamatkalle.
Miss Maryn garderobissa vuorossa ovat 80-luvun vaatteet. Tuolloin valmistimme vielä muitakin vaatteita kuin alusasuja, joista meidät nykyisin tunnetaan parhaiten.
Mitä rakkaasta 80-luvusta voisi sanoa? Tiettyjen vuosikymmenten muoti erottuu massasta tyyliltään enemmän kuin toisten, ja 80-luku kuuluu näihin. Mieti diskoa, otsapantoja, hiihtohousuja eli hiihtareita, leveitä olkatoppauksia, neonvärejä ja pastelleja. Tuubisukkia korkokengissä ja housunlahkeita tuubisukissa. Jättipaitoja leveän vyön kanssa. Haaremihousuja, pussihameita, röyhelöitä ja puhvihihoja. Body housujen tai hameen alla. Collegepusero ja verkkarit identtisin painatuksin. Mintunvihreitä, keltaisia tai pinkkejä verryttelypukuja. Alla oleva aukeama on vuoden 1988 kesäkuvastostamme.
80-Luvun alusasuja – katsaus menneeseen
Alusasuissakin tapahtui paljon 80-luvulla, vaikka toisaalta aika tuntui pysähtyneen. Valikoimiemme korsetit olivat edelleen suosittuja, ja ne olivat melko samanlaisia kuin 70-luvullakin. Tyypillinen tapa esitellä korsetteja 80-luvun puolivälissä oli seuraavanlainen. Mallin kampauksesta näkee heti, että eletään 80-lukua, mutta itse vaatekappaleet ovat ajattomampia.
Vähemmän muotoja kontrolloivia ja modernimpia lookkeja löytyy suositusta toiminnallisten alusasujen valikoimastamme allergikoille ja korkeaa laatua arvostaville. Ne olivat tuohon aikaan ”kansainvälinen uutuus”. Kaikki vaatteet oli testattu valtion tutkimuslaitoksessa! Nykyään on itsestään selvää, että kaikki käyttämämme materiaalit ovat allergisoimattomia ja ihoystävällisiä. Allergiamalliston vaatteet olivat täysin valkoisia ja edustivat tyylipuhdasta muotoilua, ja moni niistä toimisi sellaisenaan tänäkin päivänä. Mallistoon kuului liivejä: muun muassa muotoon puristettuja t-paitaliivejä, aluspaitoja, bodyja, yöpaitoja, oloasuja ja ”teddejä”. Teddy oli väljästi istuva body, jonka vyötäröllä oli resori, ja ne olivat suosittuja koko 80- ja 90-luvun.
80-luvun alushousuja valmistettiin kirkkaissa väreissä ja räikeissä kuoseissa. Materiaali sai olla froteeta, mikä ei tämän päivän alushousuissa ole tavallista. Suosittu 80-luvun trendi olivat viikonpäivähousut, joita myytiin 7 kappaleen pakkauksessa. Mekin valmistimme viikonpäiväalushousuja twistillä. Niiden teksteinä oli Monday Perhaps, Tuesday Tomorrow, Wednesday If, Thursday No, Friday Sorry, Saturday Try Again ja Sunday Not Today. Niitä saattoi siis käyttää minä viikonpäivänä tahansa.
Kun katsoo muiden alusasujen kuoseja tai värejä, ne eivät olleet yhtä räikeitä kuin alushousuissa. Esimerkiksi bodyissa suosittu malli oli raikas paisley-kuosi harmaan sävyissä tai kesäinen sinistä ja aprikoosia yhdistelevä kuosi.
Liivejä koon pienennykseen ja urheiluun
Käytimme 80-luvulla hieman mystiseltä kuulostavaa käsitettä ”MINUS BYST”. Merkitys oli sama kuin tämän päivän minimoivissa liiveissä (”minimizer”). MINUS BYST oli saatavana kaarituettomana korsettina ja kaarituettomina liiveinä C- ja -D kupeilla.
Joitakin vuosia myöhemmin lanseerasimme kaarituelliset minimizer-liivit. Niissä on erittäin kaunis ja elegantti pitsimiehusta, kapeat olkaimet ja edestä korotettu alareuna. Malli muistuttaa melko paljon monia tämän päivän kaaritukiliivejä.
80-luvun jälkipuoliskolla aloimme nimetä asuja: markkinoille tuli MARY LÄTT, MARY NÄTT, MARY COOL, MARY SUN, MARY LUCK, MARY FREE, MARY PERFECT, MARY CLASS ja MARY GRACE.
Ensimmäiset puhtaasti urheiluliivit lanseerasimme vuonna 1984 nimellä MARY SPORT. Kiinnostavaa on huomata, että ne muistuttivat ulkoasultaan paljon perinteisiä liivejä. Tämän päivän urheiluliiveille tyypillisiä funktionaalisia materiaaleja lämpö- ja kosteudensiirto-ominaisuuksineen ei vielä ollut keksitty.
Valmistimme myös lenkkeilyalusasua, housuja ja liivejä, nimellä MARY RUN ja MARY JOGGING.
Meillä keskityttiin voimakkaasti alusasurakenteen funktioihin, kuten ”Nadia-siipeen”, joka oli patentoimamme maailmanmenestys. Nadia-siipi oli alakupin vahvike, joka auttoi kohottamaan povea.
Oudoin 80-luvun rintaliiviuutuuksista olivat kuitenkin ”Naturell-liivit”. Näiden liivien kupeissa oli sisäänrakennetut nänninnipukat, jotka törröttivät paidan tai puseron läpi. Näin luotiin vaikutelma, että nainen kulkisi ilman liivejä, ja saatiin ”luonnollisen kaunis profiili”. Melkoinen ero tämän päivän ideaaliin, jossa nännit eivät saisi näkyä puseron läpi. Naturell-liivit olivat suurmenestys, ja niitä myytiin A- ja B-kupeilla.
Monenlaista muokkaavaa asua
80-luvulla laajensimme valikoimaamme useilla puuvillavaatteilla. Markkinoimme korseteissa antaumuksella erilaisia puuvilla-Lycra-laatuja.
Erityisen hauskaa on huomata, että nykyisin kauppanimellä DIAMOND myyty puuvillalycra, jota edelleen käytetään, tuotiin markkinoille jo 80-luvulla. Vaikka muoti ja vaatteet muuttuvat, on tämä laatumateriaali säilyttänyt suosionsa. Pitkän aikaa meillä oli yksinoikeus tähän fantastiseen materiaaliin.
Tältä näyttävät tämän päivän Diamond-alusasut. Nykyään niitä on paitsi valkoisina, myös mustana ja beigenä.
Koko 80-luvun ajan valikoimassa oli vain kuppikoot A–D (ja joissain malleissa DD) liiveissä ja korseteissa. Tunnetuin korsettimallistomme vuosikymmenten ajan oli GARANTI , joka tuotiin markkinoille jo 60-luvulla. Siitä lanseerattiin 70-luvulla musta versio, joka sai 80-luvulla tehdä tilaa paremmin myyvälle beigelle.
Vuonna 1982 toimme myyntiin housukorseletin ulkovyöllä, jonka saattoi pukea 4 eri kohtaan antamaan täydellistä tukea mahalle ja selälle.
Vuosia myöhemmin tuli rintaosaton housukorseletti, jonka saattoi yhdistää haluamiinsa rintaliiveihin. Korseletissa oli olkaimet ja se ei valunut, ja takaa se näytti aluspaidalta. Tämä tuote oli vuosien tuotekehittelyn tulosta.
Toinen fiksu ratkaisu oli housukorseletti, jossa oli vetoketju mahan kohdalla, niin että korsetin painetta saattoi keventää istuutuessa tai syötyään tukevammin.
Kaikki asut eivät kuitenkaan olleet yhtä peittäviä ja muovaavia. ROMANTIC COLLECTION oli sarja mustia, selvästi rohkeampia pitsialusasuja.
Vapaa-ajanviettoa sohvalla ja rinteissä
Pikkuhousujen, liivien ja korsettien lisäksi myimme myös alusmekkoja ja -hameita sekä väljiä alushousuja, joita käytettiin alushameen sijaan. Ne valmistettiin usein antistaattisesta materiaalista, niin että vaatteet laskeutuivat kauniisti.
Kovassa huudossa olivat myös yöpuvut ja aamutakit eri tyyleissä, froteesta, sametista tai silkkiä muistuttavista materiaaleista pitsikoristein.
Lämpökerrastot olivat edelleen suosittuja ja ehdottomasti mukana jokaisessa talvikuvastossa. Lämpökerrastot olimme tuoneet valikoimiimme jo 70-luvulla. Nyt markkinoille tuotiin uusia kerrastoja, jotka oli valmistettu antiallergisesta, palosuojatusta ja kosteutta pois ohjaavasta Rhovylon-kuidusta. Täydelliset laskettelurinteeseen ja muuhun ajanviettoon talvikaudella.
Miss Mary on aina ollut tuotekehittelyn ja uusimpien funktionaalisten materiaalien testauksen etulinjassa, olipa kyse lämpöalusvaatteista tai tavanomaisista alusasuista.
On mahtavaa nähdä, miten muoti on muuttunut vuosien mittaan! Jotkut asiat säilyvät ennallaan, toisia jää kaipaamaan, ja joidenkin mentyä muodista voi huokaista helpotuksesta. Trendejä tulee ja menee, mutta tyyli ja mukavuus pysyvät.
You may also like